Kuukauden auto: Megane Coupé, heinäkuu 2009

Näin kesäaikaan tuntuisi luontevalta esitellä malleja, joiden esikuvatkin ovat pääasiassa kesäautoja eli vanhempia ja nyt vain harrastekäytössä olevia ajoneuvoja. Uutuuksille pitää kuitenkin antaa tilaa silloin, kun niitä ilmestyy, etenkin kun kyseessä on kokonaan uusi automalli, eikä pelkkä ennen julkaisematon pikkuauto. Tämä pienoismalli mainitaan Ranskan sivuilla jo 2008, mutta Suomeen se saapui lähes samaan aikaan esikuvan kanssa. Kuvien auto on ostettu Raision Keskusautohallista nyt keväällä 2009, oikean Meganen taitaa tosin saada nopeammin, sillä kaikki pienoismallit ovat nykyään tilaustavaraa. Coupén esitekuvissa oleva auto ja kuukauden mallimme ovat lähes identtisiä aina väriä myöten, suurin ja ehkä ainoa ero löytyy katolta. Esitteen kuvia, teknisiä tietoja ja muuta pääsee tutkimaan tästä: http://www.renault.fi/fi/Henkiloautot/Megane-Coupe.aspx Kesäcoupé Vaikka oikea Megane onkin tarkoitettu ihan tavalliseen, ympärivuotiseen käyttöön, tällainen "bulevardisportti" on aina parhaimmillaan kesällä, jolloin auton voi pitää puhtaana, erikoisväri pääsee esille ja alumiinivanteetkin erottuvat edukseen. Tarkoitan siis täällä meillä, missä autot ovat sohjon ja tumman kuorrutuksen peitossa suurimman osan vuodesta. Myös moottorivalikoima on Suomen malleissa toistaiseksi kovin suppea, mutta siihen pitäisi olla tulossa muutoksia. Toki nykyisilläkin koneilla ehtii ja pärjää, mutta auton ulkonäköä ajatellen isompikin kone sopisi vallan hyvin varustelistalle. Megane Coupén keula toimii oivana esimerkkinä siitä, miten värien käytöllä voidaan vaikuttaa todella paljon auton herättämiin tunteisiin ja mielikuviin. Keulahan on periaatteessa sama kuin viisiovisessakin, joten kärjistetysti voisi sanoa, että sinne lisätyt, pienet hopeanväriset raidat muuttavat tämän auton luonteen ihan toisenlaiseksi. Vielä kun keulapellin alle saadaan esim. kaksilitrainen moottori, niin johan alkavat kori ja tekniikka olla balanssissa. Siinä kohtaa myös bulevardisportti-nimi voidaan heittää kokonaan romukoppaan.
Pienoismalli Kesäkuisen erikoismallin jälkeen palataan taas tuttuun 1:43 mittakaavaan ja vieläkin tutumpaan Norev-tuotemerkkiin. Tämäkin malli noudattelee jo erittäin tutuksi tullutta Norevin tyyliä, joten mallin rakenne ja toteutus eivät oikein tarjoa mitään uutta kerrottavaa. Ainakin itselläni alkaa olla Norevin kanssa sellainen fiilis, että kaikki on jo kerrottu ja vieläpä moneen kertaan, mutta kuvia on ihan mukava tehdä, ne kun ovat aina auton vaihtuessa ihan oikeasti erilaisia. Olen pyrkinyt jälleen saamaan kaikki oleelliset yksityiskohdat esille kuvien kautta ja jotkut kuvakulmat ovat ihan tietoisesti hyvin lähellä oikean auton esitekuvia. Sitä kautta on helppo vertailla, miten pienoismallin kanssa on onnistuttu ja onhan siinä. Yleislinjat ovat kohdallaan ja moni yksityiskohtakin on kaukaa katsottuna ihan näköisensä, kunhan se viimeistely ja laatu vain olisivat hitusen parempaa. Mallin oikeaoppinen katseluetäisyys näyttäisi oleva noin 30 cm. luokkaa. Tuolta etäisyydeltä malli näyttää erittäin hyvältä, kaikki eriväriset ja - erilliset osat erottuvat hienosti, mutta naarmut ja suttuiset maalirajaukset jäävät huomaamatta. Tässä autossahan juuri takaosa on se, joka tekee tästä sen erilaisen mallin, pienoismallissa asia vielä korostuu, koska pinta-alaa on vähemmän ja silmä pystyy havainnoimaan kerralla niin monta erilaista saumaa, taitetta ja pullistusta.
Hiukan yllättäen kaikki peräosan kaarevat, vaikeat linjat näyttävät oikein hyviltä, samalla kun pari jyrkempää pokkausta on mallinnettu kovin laimeasti. Ihan keskellä takaluukkua, sen kenollaan olevan Renaultin logon kohdalla saisi olla selvästi tasaisempi kohta (ainakin kun mallia vertaa 1:1 kuviin) ja myös puskurissa kulkeva vaakapokkaus jää nyt jotenkin liian loivaksi.
Kaikki muu takapäästä sitten löytyykin, mattamustan helman ritilää ja takasumuvaloja myöten. Myös kyljissä, heti mustien listojen yläpuolella olevat pienen pienet vekit on saatu onnistumaan hienosti. Ne erottuvat aina, katsoi mallia sitten mistä suunnasta hyvänsä ja ikään kuin vahvistuksena asialle mukana on myös yläviistosta otettu lähikuva. Samalla kuvasta näkee ovenkahvan rakenteen sekä sen, että nyt kahvan alla ei ole sitä rystyselle tarkoitettua koloa vaikka kauempaa siltä näyttääkin.
Auton keulassa korostuu parhaiten tuo aiemmin mainittu väreillä pelaaminen. Nokalta ei löydy mitään mystistä viisioviseen korimalliin verrattuna, mutta silti ilme on kuin kokonaan toisesta autosta ja vain noiden hopeanväristen kulmien ansiosta. Perusauton pitää tietysti silloinkin olla joku muu kuin metallihopea, siinä efekti on korvattu keulan mustalla keskiosalla.
Pieni asia, mutta nyt auton erottaa tavallisesta mallista jo kaukaa. Lisäksi auton perusvärin ollessa tämä, tai joku muu kirkas sävy, keulan mustat ritilätkin tulevat paljon paremmin esille. Huomasin asian todella hyvin viimeksi eilen, kun katselin marketin pihassa mustaa, viisiovista Meganea. Musta väri kätki nuo ritilätkin niin hyvin itseensä, että koko keula näytti olevan yhtä ja samaa pintaa. Vain säleikön alakulmiin ja kylkilistojen ylle kertyneet siitepölyt kavalsivat nuo värin " hukkaamat" särmät. Tässä pienoismallissa ei enää ole muovipuskureita, kuten oli uudessa Twingossa, vaan nyt on palattu kokonaan metallivalukoriin. Erillisosiakin on todella vähän, ovenkahvat ja kylkilistat sekä takahelman musta osa ovat korivalua, samoin on lisäjarruvalon kanssa, johon Norev ei yleensäkään panosta sen ihmeemmin. Keulan säleiköt ja harmaat kulmat vaikuttavat myös olevan kokolailla yhtä puuta, mikään säleikkö ei ole aitoa ritilää ja jos keulaan on käytetty muovia, sitä on korkeintaan keskiosassa. Läheltä näkee, miten koko auto on ensin ollut kauttaaltaan korin värinen ja kaikki mustat sekä hopeanväriset alueet on lopuksi maalattu metallivärin päälle.
	Sumuvalot ovat syvällä puskurin sisällä, niiden laseina on erilliset, kirkkaat muovinapit. Myös ajovalot ovat erilliset ja mallinnus olisi erittäinkin hyvää, mikäli viimeistely olisi tehty kunnolla, mutta nyt valoista pursuaa muovia vähän sinne ja tänne. Sama koskee takavaloja, helman sumuvalot ovat punaista muovia, varsinaisten takavalojen ollessa kirkkaan ja punaisen muovin yhdistelmää. Myös takavalot on periaatteessa tehty hyvin, sisäosat eivät ole niin tarkkoja kuin etupäässä, mutta se ei haittaa lainkaan niin paljon kuin valoista pursuavat valujäämät ja valojen asennuksen yhteydessä lohkeilleet maalin palaset.
Myös pyyhkijät ja peilit ovat muovia, mutta varsinkaan pyyhkimistä ei kannata suuremmin innostua. Vasen sulka on samaa muovia A-pilarin sisällä olevan, kummallisen muovikappaleen kanssa ja takapyyhin on pieni, musta muovitikku.
Peilit kuuluvat nekin sarjaan kaukaa hyvät, ne ovat ihan oikein kaksiväriset, sivuvilkku löytyy paikaltaan,samoin kuin peilaava osa, mutta lähikuvasta näkee, ettei työn jälki ole kovinkaan siistiä. Sileä appelsiini Auton maalipinta on vähintään erikoinen. Pinnassa on todella hieno kiilto, se on kauttaaltaan aivan sileä, jos unohdetaan muutamat kokkareet ja naarmut, mutta silti pinta näyttää ns. appelsiinilta. Maalissa on kaiketi niin paljon lakkaa, että se saa aikaan tuon "aaltoilevan ", mutta silti sileän pinnan. Valokuvissa värin kanssa pystyy kuitenkin kikkailemaan paljonkin, riippuen täysin valaistuksesta. Kirkkaassa ulkoilmassa sävy on jotain kuparin ja metallihohtoruskean sekoitusta ja kiiltoa on ehkä jo liikaakin, pinta peilaa aivan kaiken ja metallihohtohiukkaset sekä maalin aaltoilu tulevat liikaa esille. Kun aurinko meni pilveen, auton väri parani heti ollen nyt paljon lähempänä oikean auton Cayenne oranssia, jota tässä käsittääkseni on haettu. Kuitenkin, kun auton korimuotoilu on näin voimakasta, hämärämpi valokaan ei ole oikea ratkaisu, sillä varjoon jäävät alueet alivalottuvat hyvin helposti ja näyttävät jo liiankin tummilta. Käsisäätöinen kamera helpottaisi heti tilannetta, sillä automaattivalotus ei osaa etsiä koko auton kattavaa, kultaista keskitietä. Tein vielä yhden valotuskokeen, joka toimii mallin yleiskuvissa. Nyt mukana on kaksi lähes samanlaista kuvaa, joissa malli on kuvattu takaviistosta ja niistä matalammassa perspektiivissä maali on aivan appelsiinia, mutta korkeampaa kuvattuna pinta on muuttunut sileäksi. Sileys selittyy täytesalamalla, joka muutti auton kyljen aivan sileäksi! Mallin neljäs värisävy syntyy sitten sisätiloissa, jossa huoneen keinovalo rauhoittaa maalipinnan melko neutraaliksi.
Tämän auton maalipinnassa on se vanha, tuttu ongelma, jossa metallihohtokiteitä ei ole sekoitettu ihan oikeaan mittakaavaan ja näin ne paitsi vääristävät sävyä, tulevat myös liian voimakkaasti esille. Mustat osat on maalattu satiinivärillä ja sävy onkin ihan hyvä, mutta maalirajaukset ovat melko hurjia. Keulassakin on mustaa ja hopeaa hiukan missä sattuu, eikä maalari ole osannut päättää, mihin kohtaan rajauksen laittaisi, joten harmaat palat eivät ole keskenään symmetrisiä. Keula on kuitenkin siisti verrattuna takahelmaan, jossa rajaus on vedetty todella vapaalla kädellä. Mikään ei tietenkään estä korjaamasta rajausta jälkikäteen, mutta tässä hintaluokassa (yli 30 euroa) on lupa odottaa, että malli viimeistellään jo tehtaalla. Vastaavia, harmittavia virheitä on siellä täällä, mm. kuskin peilin vieressä on outoja naarmuja, toinen takapyörän kaari kukkii jo ja vasemman takavalon ympäriltä puuttuu maalia jo uutena. Maalivikojen ohella ihka uudessa pienoismallissa kummastuttaa, miten ihmeessä tehdas saa auton lasit näin naarmuisiksi? Kuvissa naarmuja ei paljoa näy, sillä pahimmat kuvat skipattiin heti pois listalta. Etusivulasit ovat auki, joten sisälle tarjoillaan suppea, mutta kirkas näkymä. Auton sivulasit ovat melko pienet, joten kovin lähelle kameraa ei taaskaan tungeta ja tuulilasin läpi ei heijastumien takia saa kuvattua mitään. Muutamaa alumiinikoristetta lukuun ottamatta sisusta on mustaa, joten eipä sinne hyttiin paljoa näe livenäkään.
Nykytyylin mukaan sisustaan on kyllä tehty melko paljon mallinnuksia mm. sisäilman suuttimiin, keskikonsoliin, rattiin ja tietysti oviverhoiluihin sekä kojelaudan muotoiluun noin ylipäätään. Näinkin pienen mittakaavan sisustat ovat kyllä parantuneet huimasti viimeisten 10-15 vuoden aikana, ennen riitti suora muovipalikka kojelaudan paikalle, jotkut yleismallin istuimet ja pyöreä ratti. Välillä tuntuu, että nykyiset sisustat menevät vähän hukkaan, kun niitä ei näe kunnolla, mutta kyllä ne lopulta puoltavat paikkaansa. Nykysisustoihin on vaan jo ehditty tottua, eikä niitä osata arvostaa, ennekuin viereen lyödään sellainen vanhempi perusmalli, jossa on mustat jakkarat ja ratti, eikä sitten muuta. Mallin vanteet ovat ainakin esitteen mukaan lisävarustelistalla, vakiona tarjoillaan ainoastaan koristekapseleita. Nämä vanteet ovat tyyppinimeltään Schuss ja kokoa on 17 tuumaa. Norevin näkemys asiasta on samaa tasoa kuin aiemminkin, mallin kyllä tunnistaa ja nyt vanteissa on myös kiiltoa, mutta jarrut on maalattu samalla värillä, eivätkä ne ole oikein uskottavat. Vanteissa on jo valmiina myös kolhuja ja roskia. Lisäksi pyöränmutterit ja jarrut ovat hiukan leluautomaiset, kun niitä vertaa vastaavan hintaisiin, parin muun tehtaan tuotteisiin. Kuvaan valitsin tämän auton vanteista sen siisteimmän, josta kiiltävä maali ei vielä ollut lohkeillut. Kamera toki valehtelee hiukan ja makrolinssi vääntää nyt vanteen hiukan vinoon, eivät ne sentään soikeita ole yksikään, mutta tällä perspektiivillä näkee samalla, miten pyöreä tuo keulan sivuprofiili on. + 30 euroa Hinta/ laatusuhde on aina merkittävä tekijä ja asia korostuu etenkin tällaisissa ns. "turhissa" tavaroissa, joita ei ole pakko hankkia arkirutiinien pyörittämistä ajatellen. Kriittinen laadusta niuhottaminen nousee vielä enemmän esille, kun näiden "turhien tavaroiden " hinnat (nämä EIVÄT ole turhia…) kohoavat aina vaan, vaikka samaan aikaan joka puolella puhutaan talouden taantumasta. Jopa tällainen vanha pikkuautohörhö kehtaa jo julkisesti tunnustaa miettivänsä, hankkiiko samalla rahalla vihdoin sen, ehkä jopa pari vuotta toimivan ja ihan oikeasti imevän pölynimurin vai kaksi kauan odottamaansa, täysin uutta pienoismallia… Tämä uutuusmalli on hutiloidusta viimeistelystään huolimatta ihan tyylikkään näköinen, kunhan pitää mielessä sen oikean katseluetäisyyden ja värikin rauhoittuu sopivasti, kun auto on vitriinissä, eikä kirkkaassa ulkoilmassa. Lähes kaikki oleellinen on paikoillaan, vain lampunpesimet ovat jostain syystä jääneet uupumaan. Mallia tehdään myös mustana, sisustan ollessa silloin vaalea, mutta mielestäni tämä on kauniimpi. Joihinkin malleihin musta sopii, mutta kovin usein käy niin, että tumma väri haukkaa "sisäänsä" kaiken muotoilun. Isompi 1:18 mittakaava onkin parempi valinta, jos haluaa tumman pienoismallin, tämä 1:43 on paljon oikukkaampi värin suhteen.
Tämäkin auto löytyy Renaultin tilpehöörilistalta varaosanumerolla 77 11 425 975. Pienoismallien sisällyttäminen tuollaiseen "merkkitilpehööriin" on ihan mukavaa palvelua automerkiltä, mutta samalla näinkin tiivis yhteistyö lienee ainakin osasyyllinen näiden uutuusmallien heikkoon viimeistelyyn. Eri autonvalmistajilla on sopimukset mallitehtaiden kanssa näistä ns. promoautojen valmistuksesta, Renaultilla (ja kaiketi muillakin Ranskalaismerkeillä) se sopimus on Norevin kanssa ja kaikki merkin viralliset pikkuautot tulevat sieltä, tavalla tai toisella. Joitain malleja teetetään muualla, joitain ostetaan, mikäli joku muu valmistaja on jo kerinnyt tehdä hyvät muotit, mutta aina ne kulkevat Norevin kautta. Autotehtaan ja maahantuojan intressit ovat luonnollisesti paljon isommissa autoissa, joten ne haluavat pienoismallinsa mahdollisimman halvalla. Samaa haluaa myös mallitehdas, jotta viivan alle jää muutakin kuin pyöreä nolla ja tämän yhtälön tuloksena on vaikea enää tuottaa pienoismalleja, joita tehdas tekee ns. vapaille markkinoille, mallikauppojen kautta myytäväksi. Aikaisemminhan asiassa ei ollut mitään moitittavaa, sillä nämä merkkiliikkeen kautta saatavat mallit oli hinnoiteltu erittäin harrastajaystävällisesti. Vaan eivät ole enää, hinnat alkaen - lapussakin summa on nykyään hyvän matkaa päälle 30 euroa samalla, kun viimeistely on jäänyt lähemmäs kioskiauton tasoa. Kun malli oli kympin halvempi, siinä sallittiin myös kympin edestä pieniä virheitä. Syitä tuohon hinnan nousuun on turha pohtia tässä, mutta sen verran sain nuuskittua, etteivät jälleenmyyjät näitä hinnoittele mitenkään omavaltaisesti ja jos hinnoittelevat, niin enemmänkin se on tinkimistä muutaman euron alaspäin. Joka tapauksessa tilanne on hiukan erikoinen; varsinkin merkkikerääjä haluaa tällaiset uutuudet mahdollisimman tuoreena hyllyynsä ja silloin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin nämä vahvasti "aasialaistuneet" mallit, mutta kun ostaa mallikaupan kautta pikkuauton, jonka esikuva on hieman vanhempi, voi valita usean valmistajan väliltä ja yleensä silloin löytää hyllyynsä paljon paremmin viimeistellyn pienoismallin. Ja että mitäkö se aiempi höpinä pölynimurista liittyy pienoismalleihin? Se liittyy, ja lähes kaiken merkkisiin pikkuautoihin sikäli, että imurien hinnat eivät ole nousseet, päinvastoin. Jo ostohetkellä tietää, että vekotin hajoaa melko pian takuuajan umpeuduttua, ihan kuten hajoavat kaikki elektroniset - ja sähköiset Aasialaisvempeleet. Mitään isoja pettymyksiä ei siis ole tiedossa. Pienoismallien hinnat taas ovat nousseet, joten niiden voi hyvällä syyllä olettaa olevan entistä laadukkaampia ja pysyvän eheänä vitriinissä jopa seuraavalle sukupolvelle. Nykyisillä, jo uutena harittavilla liimasaumoilla ja usein puolittain irti olevilla pikkuosilla en ole enää asiasta ollenkaan varma. Ja tämä siis täysin riippumatta siitä, onko mallin nokalla salmiakki, tähti, joku eläin tai joku muu symboli.
- Markku Rantanen -

Club Renault de Finlande ry
Tämän sivun kuvat on ottanut Markku Rantanen oikeudet pidätetään.
postia@renaultkerho.net