|
Kuukauden autoa on nyt tehty neljä vuotta ja jo tuttuun tapaan synttärikuukautena esitellään yksittäisen auton sijaan joku laajempi kokonaisuus. Neljäänkin vuoteen mahtuu jos jonkinlaista pikkuautoa, mutta tehtaat nikkaroivat uutuuksia sellaisella vauhdilla, että sivun nimeksi pitäisi muuttaa "viikon auto" mikäli kaikki merkittävät uutuudet haluttaisiin tuoda esille. Paljon tavaraa jää siis jatkuvasti pimentoon, mutta tällä elokuun systeemillä saadaan edes hiukan purettua sitä "sumaa", jota varsinkin kioskiautot synnyttävät.
Pienoismallipalstan teko on pääosin ihan hauska harrastus, mutta on pakko myöntää, että välillä näiden autojen kanssa on meinannut soppa palaa pohjaan. Olen varmaan jo kymmenen kertaa päättänyt mielessäni, että tämä saa olla viimeinen autoesittely ja lähinnä tuo ajatus tulee mieleen, kun otan autoista valokuvia. Muutaman yleiskuvan räpsimisessähän ei montaa minuuttia kulu, mutta ne yksityiskohdat… eikä ikääntyvä, alati laajemmin kiukutteleva kamera ainakaan helpota asiaa. Heikko valaistushan on yleensä se tekijä, joka saa valokuvaajan kiukuttelemaan, olipa kuvaamisen kohde mikä tahansa. Pikkuautojen kanssa valoa tarvitaan tosi paljon, mutta sopivan aurinkoiset ja samalla tuulettomat päivät tuntuvat olevan todella harvassa. Kun sopiva keli sitten osuu kohdalle, pitäisi sattumalta osata olla silloin myös kotona ja ilman mitään muuta, mainittavaa tekemistä. Kuvaamisen ajoitus alkaa kohta muistuttaa Formuloiden aika-ajoa, sillä ei riitä, että alkaa vaan kuvaamaan. Autojen ja muun sälän pitäisi olla valmiina lähtöruudukossa jotta ehtisi saada kaiken tarvittavan esille ennen seuraavaa, jättimäistä pilvilauttaa. Tälläkään kertaa se ei aivan onnistunut ja pahiten siitä kärsivät punaiset autot. Hyvänä kakkosena alivalotuksesta saavat kärsiä nyt myös siniset mallit ja odotankin mielenkiinnolla, minkä värin kanssa tuo kamera päättää seuraavaksi alkaa temppuilla. Ihan pelkästä valosta ei tosin ole kysymys, vaan kamera sekoilee auton ja taustapaperin välillä, eikä se osaa päättää kumpaa se ryhtyisi käsittelemään. Eriväriset taustat antavat pientä tekohengitystä, mutta käytän yleensä julisteiden kääntöpuolia ja ne ovat lähes järjestään valkoisia. Käsisäätöistä kameraa ei näin ollen voita mikään; kun on ikänsä tottunut pelaamaan käsisäätöisillä järjestelmäkameroilla, ei näiden nykyisten, automaattisten "älykameroiden" kanssa tahdo tulla toimeen. Jos ennen meni filmiä niin nykyään menee hermot… Kamerakaupan ynseä nuorimies sanoi, että kamera pitäisi päivittää… ja se maksaa lähes saman kuin uusi vastaava pokkari. Tällaiselle käpylehmäajan lapselle koko päivitys-sana alkaa muodostua painajaiseksi. Ensin tietokone, sitten digiboxi, autojen elektroniikka ja nyt kamera, näitä kaikkia pitäisi jatkuvasti päivittää. Onneksi minulla on kaksi harrastusta, joihin ei koskaan syty päivitys- tai vikavaloa, eikä liioin aukea mitään sanomaruutua. Toinen on äärimmäisen perinteistä ja vanhaa mallia oleva sähkökitara, jossa ei ole ja johon ei tule ainuttakaan digitaalista osaa ja toinen on tietenkin vanhat ja vähän uudemmatkin pikkuautot. Ainakaan vielä ei hankintalistalla ole sen enempää kameraa kuin sen huollattamistakaan, joten koitetaan tulla näillä eväillä toimeen niin pitkään kuin se suinkin on mahdollista. Tosin, näyttää siltä että väistämättömän edessä on pakko antautua ja seuraavaksi lataudun selaamaan osamaksulla myyvien postimyyntifirmojen kamerasivuja. 8 x 4 CV eli rivistö hyvinkin erikoisia autoja. Tällä kertaa kuvakavalkadi koostuu ainoastaan Renault 4CV malleista ja jos asiaa lähestyy pelkästään pienoismallien kautta, saa äkkiä sen käsityksen että kyseinen auto on maailman harrastetuin Renault. Tästä mallistahan on vuosien saatossa tehty lukuisia pienoismalleja sekä leikkiautoja, tarkkaa kappalemäärää ei kukaan varmaan tiedä, kun mukaan otetaan kaikki mittakaavat. Gazoline-lehden 4CV historiikkinumerossa on 72 eri pienoismallin kuvat, eikä mukana ole vielä yhtään autoa tästä nyt esiteltävästä sarjasta, joten määrä on melkoinen. Tälläkin sivulla on esitelty muutama, jo kauemmin maailmaa nähnyt 4CV malli, joukossa on ollut mm. umpikylkinen pakettiauto sekä japanilainen Hino. Nyt kioskiautojen kustantaja Hachette on päättänyt, ettei maailmassa voi koskaan olla liikaa Renault 4CV pienoismalleja, joten se julkaisee sarjaa nimeltä La Légendaire 4CV. Tästä sarjasta ovat kotoisin myös kaikki tässä esiteltävät mallit, mutta ei todellakaan koko sarjaa. Lopullista määrää ei ole tiedossa, sarjaa tuotetaan edelleen ja alustavan ilmoituksen mukaan sarjassa ilmestyy kaikkiaan 50 erilaista pienoismallia! (emme siis tule koskaan esittelemään täydellistä sarjaa…) Valikoima piti taas rajata johonkin tiettyyn teemaan, joten nyt esillä on 4CV:n pohjalle tehtyjä, yksityisten koripajojen tekemiä autoja. Auto numero yksi tekee poikkeuksen, se on valmistettu Renaultilla ja se on kaikkien 4CV - mallien kanta- auto johon kaikki myöhäisemmät mallit perustuvat. Kyseessä on se ihan ensimmäinen Renaultin tekemä 4CV prototyyppi, josta jalostettiin vielä kakkosmalli, mutta tämä ensimmäinen on merkittävämpi. Tähän kioskisarjaan on toki tulossa myös se jälkimmäinen prototyyppi, mutta se on taas toinen juttu. Tässä "alkuautossa" on hauska yksityiskohta: Auton pölykapselit oli otettu suoraan jo lopetetun Lucien Rosengartin koripajan autosta ja erään suomalaisen autokerhon varapuheenjohtajan mukaan Renaultin kaverit olivat iskeneet nuo kapselit protoon ikään kuin vitsinä, olihan niissä Louis Renaultin nimikirjaimet sopivasti valmiina. Näiden mallien mittakaava on 1:43 ja valmistajana näissä kaikissa on ranskalainen tuotemerkki Eligor, joskin nämä tehdään Kiinassa, kuten lähes kaikki Eligorin mallit nykyään. Autoissa on hienoja yksityiskohtia, jokaisessa on mm. omanlaisensa vanteet, lasinpyyhkimet, peilit sekä paljon kohovalulla ja maalilla toteutettuja listoja sekä erilaisia ritilöitä. Lampuissa on aina kiiltävät kehät ja takavalot ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta erillisiä, muovista tehtyjä valoja. Puskurit ovat kiiltävää muovia ja autoissa on aina rekisterikilvet, mikäli sellaiset ovat myös esikuvassa. Kahta samanlaista autoa ei sarjasta löydy ja jokaisessa autossa on mukana myös lehti, silloin kun paketin ostaa uutena Ranskasta. Toki näissä on myös pieniä virheitä, kuten joitain huonosti istuvia osia, maalipinnassa voi olla roskia, eivätkä kaikki em. erillisosatkaan ole aina niin pikkutarkkoja, mutta näissä autoissa se sallitaan. Näiden kanssa ei nipoteta samalla tavalla kuin uusien automallien kanssa, sillä nämä ovat alunperin hyvin edullisia. Oikeastaan on käsittämätöntä, miten sillä hinnalla edes kannattaa valmistaa näin hyviä ja paljon yksityiskohtia sisältäviä malleja. Mitä ilmeisemmin sarja on erittäin suosittu ja kate perustuukin suureen volyymiin, joten Ranskassa näistä ei tule harvinaisuuksia ihan lähivuosina toisin kuin meillä, jossa nämä ovat sitä jo tänään. Autot järjestykseen Kuvat ja tekstit on numeroitu ikäjärjestykseen alkaen vanhimmasta mallista, mutta pesen käteni noiden vuosilukujen paikkansapitävyydestä, sillä ne ovat kustantajan ilmoittamia, samoin kuin autojen mallinimet ym. vastaava informaatio. Lisänä on kaksi kuvaa, jotka suurenevat klikkaamalla, niihin on otettu erikseen pari yksityiskohtaa jokaisesta autosta. |
|
1: Prototype N´1 VM - 1942. Erittäin sympaattisen näköinen "pesupallo", jossa ei vielä isommin
näy tutun 4CV:n ominaispiirteitä. Aiemmin mainituista pölykapseleista ei saanut kunnollista
lähikuvaa, mutta kannattaa huomioida, että jo tässä autossa oli moderniin suuntaan saranoidut
ovet.
|
2: Duriez Cabriolet VM- 1950. Oikein nätti 50- luvun tyylin avoauto, jonka keulassa ei juuri
4CV:n piirteitä löydy. Sama ilmiö toistuu lähes kaikissa privaattipajojen korittamissa malleissa.
Vakiona ovat mm. lisävalot, valkosivut ja kokopeittävät koristekapselit. Takakatteesta näkee
kuitenkin, mistä tämä on tehty ja tässä on jopa se perinteinen, kuuluisa jäähdyttimen korkki.
|
3: Labourdette VM- 1952. Tässä nähtävistä autoista tämä on varmasti tutuimman näköinen 4CV
niin keulan kuin peränkin osalta. Pienoismallissa kangaskatto on valmistettu muovista, eikä sitä
saa irti. Jos haluaa avomallin, se pitää hankkia erikseen. Mallin väri on luonnossa kaunis,
perinteinen kirkkaan punainen. Tämä kuva/ auto on yksi niistä omiaan säätelevän kameran
uhreista.
|
4: Barquette Vernet- Pairard VM -1952. Tosi erikoisen näköinen saippuarasia, jonka lehteä ei ole
käytettävissä, siitä löytyisi varmasti pikkutarkkaa tilastotietoa. Pelkän ulkomuodon perusteellakin
on helppo päätellä kyseessä olevan jonkun nopeusennätysauton ja René Bellun teos "Toutes les
Renault" vahvistaa asian. Kirjan mukaan autolla tehtiin kahdeksan eri ennätystä, mm. huippu-
nopeus 172,437 km/h, keskinopeus 166 km/h jne. Tämä kaikki 750 cc moottorilla.
Huomaa tieliikenteen rekisterikilvet!
|
5: Vernet-Pairard Type R 1062 VM -1964. Erittäin nätti, pyöreälinjainen kaksipaikkainen
coupe, jonka todellista kokoa on vaikea hahmottaa pelkän pienoismallin avulla. Nämä kun eivät
aina ole keskenään vertailukelpoisia, vaikka mittakaava onkin sama. Keulassa on jotain vanhaa
Alpinea, takapää sen sijaan on ihan omanlaisensa. Mutta kuka mahtoi toimia koripajan värianalyytikkona, kun tähän päätettiin laittaa vaalean siniset vanteet?
|
6: Berlinetta Izoard Pichon-Parrat VM -1955. Tämä on hieman kuin modernisoitu painos tuosta
edellisestä versiosta, mutta oikeasti kyseessä on kokonaan eri auto. Vakiona mm lisävalot,
pinnavanteet, siivet takalokasuojissa ja tämä poikkeaa muista myös siinä, ettei takakatteessa ole
ainuttakaan ritilää. Mitä, etkö katsonut ovia tarkemmin???
|
7: Autobleue Coupé VM- 1956. Vahvasti ja erikoisesti muotoiltu malli tämäkin. Auto on paljon
korkeampi kuin kaksi edellä ollutta mallia, mutta ei tämänkään lähtökohtaa kyllä tunnistaisi.
Hyvin yksityiskohtainen ja nätti pienoismalli jossa on mm. pisarapeilit ja tyylikkäät vanteet.
Nyt takaluukun päällä on hyvin pieni, koteloitu tuuletusritilä, isommat höyryt lasketaan
suoraan taaksepäin. Tämän värisävy on luonnossa vaaleampi, eivätkä sävyerot ole noin
jyrkkiä, mitä kuva antaa ymmärtää. En tiedä, oliko väriyhdistelmä liian erikoinen vai mikä
sai kameran sekoamaan täysin.
|
8: Ghia Jolly décapotable quatre places Type R 1062 VM- 1961. Automaattikameran kolmas
uhri. Värisävy on luonnossa aika erikoinen, lähinnä porsaan punainen. Ei välttämättä niin
kaukaa haettu, sillä koko auto on hiukan kuin "pieni possu", kysykää vaikka joltain naiselta.
Sarjan toinen yksilö, josta näkee 4CV sukulaisuuden melko helposti. Takapää on lähes vastaava
kovakattoisen Cabrion kanssa ja luukun yltä löytyy jälleen se klassinen koristekorkki. Suurin ero
on keulassa, tästä puuttuvat ne leveät lokasuojat. Tämä on myös mukana olevista malleista
kaikkein korkein, kiitos tuon joustinpatjaa muistuttavan kangaskaton, joka ei mielestäni sovi
auton muihin linjoihin lainkaan…mutta sekin on makuasia.
|
|
Eikö vain ollutkin hienoja ja nättejä malleja jokainen? Jos tekniikassa ja turvallisuudessa onkin menty huimasti eteenpäin, samaa ei voi sanoa, kun autoja pitää alkaa laittaa kauneusjärjestykseen.
Makuasia toki, taas, mutta omasta mielestäni nuo edellä nähdyn tyylisuunnan- ja aikakauden autot olivat kauniita. Moderneista autoista voi harvoin sanoa samaa, enemmänkin ne ovat hienoja, jotkut myös tyylikkäitä, mutta kauniita…no ehkä jotkut ihan muutamat.
- Markku Rantanen, Fossiili - |